keskiviikko 17. kesäkuuta 2015

Täällä taas

Suurimmat pahoitteluni niille kaikille muutamalle jotka tätä blogia lukee, etten ole hetkeen kirjoitellut. Enisn iski laiskuus, sillä kaikkea kirjoitettavaa täältä kyllä löytyisi, mutta tekstin tuottaminen ei ole suurimpia vahvuuksiani enkä jaksanut miettiä miten parhaiten kuvailla tätä niin erilaista elämänmeno täällä ymmärrettävästi. :D Sitten äiti tuli käymään :) Oli ihanaa nähdä pitkästä aikaa ja käytiin jopa pyörähtämässä Cuscossa ja Machu Picchulla. Tämän jälkeen koneeni pimeni täysin.  Olin jo varma että se olisi potkaissut tyhjää, mutta 5 päivänä se nousikin kuolleista. :o Nytten sitten päätin ottaa itseäni niskasta kiinni ja ruveta taas päivittelemään. :) Tai no viikonpäästä lähden uusimaan uudestaan viisumia, tällä kertaa Ecuadoriin. Niin ehkä sitten sen jälkeen siis... :D

Päivän espanja: Lo siento mucho que estoy una perezosa = Anteeksi että olen laiskuri


Töissä olen yhä tuolla päiväkodissa, viihdyn siellä ihan hyvin, mutta olen tässä viime aikoina yrittänyt vaihtaa työpaikkaa. Pääsyynä varmaankin se että viihdyin aiemmassa työssä niin paljon paremmin. Olen kysellyt jos voisin palata Huanucoon, mutta Jorgen kanssa hommat sujuu aina hitaasti. Jorge on siis paikallinen järjestö pomo, jonka kanssa kommunikointi on lievästi sanottuna hankalaa, sillä häneen on niin vaikea saada yhteyttä. Eipä mulla toisaalta mikään kiire ole sillä perheessä viihdyn mainiosti, Limassa asuvan saksalaisen vapaaehtoisen Ankin kanssa tehdään paljon yhdessä, eikä työkään siis kurjaa ole, välillä se on jopa erittäin mukavaa, kyse on vain siitä että Huonucossa työ oli mukavampaa ja minusta tuntui että pystyin itse tuomaan siihen enemmän kuin täällä.

Mutta niin, äitini siis tosiaan kävi käymässä täällä! Oli aivan ihanat 10 päivää. Tutustutin äitiä niin Liman turistikohteisiin kuin paikalliseen julkiseenliikenteeseen (julkisesta liikenteestä teen vielä ihan oman postauksen) sekä Pachacamacciinn. Yhdessä mentiin tosiaan myös pitkäksi viikonlopuksi Cuscoon, joka oli mullekkin ihan uusi juttu. :)
Nyt vähän kuvia tuolta matkalta.

Torstaina kun saavuttiin Cuscoon oli tarkoitus lähteä tutkimaan sen kolonialististä vanhaakaupunkia, mutta osuttiinkin paikalle juhla aikaan, eikä kaduilla oikein mahtunut kunnolla edes liikkumaan.
Suuria pyhimyslavoja kannettiin ympäri keskusaukiota, ja se sekä myös sivukadut olivat aivan täynnä väkeä.


Toisena päivänä samalla pääaukiolla tanssittiin paikallisia tansseja perinne asuissa. Tällä kertaa tungos ei ollut läheskään yhtä suuri minkä ansiosta esityksestä pystyi myö nauttimaan.






Lisäksi käytiin tottakai myös shoppailemassa käsitöitä, sekä muuta tuliais krääsää :D
Mä tykkään ihan hirmusesti perulaisista perinne kuosista, ne on niin ihanan iloisia ja värikkäitä.





Cuscohan oli aikojaan Inkojen pyhä pääkaupunki. Sen ympäristöstä löytyy lukuisia raunioita, mutta monet joutuivat myöskin aikoinaan väistämään espanjalaisten konkistadorien tekemien rakennusten tieltä. Monia Inkojen rakennuksia käytettiin kylläkin usein uusien perustana, minkä seurauksena esimerkiksi monet kirkot rakennettiin alkuperäisten Inka temppeleiden päälle. Alla on kuva Coricanchasta, joka oli alkujaan auringon temppeli, sekä tärkein alueen temppeleistä. Sen päälle espanjalaiset rakennuttivat kolonialistisen kirkkon. Kun konkistadorit saapuivat Coricanchan temppelille, he luulivat saapuneensa tarujen El Doradoon. Temppelin seinät oli päällystetty kullalla ja se piti sisällään lukuisia koriste-esineitä ja kultapatsaita. Suurin osa temppelin rikkauksista lahjoitettiin Fransico Pizarrolle, tämän kaappaamaa viimeistä Inka johtajaa vastaan. Mutta Pizarro joka tapauksessa tapetutti Inkan ja konkistadorit veivät viimeisetkin arvoesineet temppelistä.

Cuscon lisäksi kävimme päiväretkellä Inkojen pyhässä laaksossa, joka ei siis ole yksi laakso vaan nimitys useille laaksoille Cuscon ympäristössä. Cuscohan sijaitsee n. 3,5 km korkeudessa, jossa kelit voivat viiletä hyvinkin koleiksi. Tästä syystä varsinkin Inka ylimystö pakeni koleita säitä usein alavammille seuduille. Miksi Inkat edes rakennuttivat kaupunkinsa korkealle, vaikka alavimmilla alueilla olisi ollut lämpimämpää, niin syy on siksi että mitä korkeammalla oltiin sitä lähempänä Inkojen tärkeintä jumalaa aurinkoa ollaan. Myöskin laaksoissa rakennettiin kukkuloille ja vuoren rinteille, ja tämä myös näkyvyyden takia.
Pyhässä laaksossa käytiin kahden eri kylän inka raunioilla, käsityömarketilla, sekä n.4km korkeudessa sijaitsevassa vanhassa temppelissä, joka nykyään on kirkko.
Maanviljelys penkereitä
Mun uus kaveri
Vuoristo seutu on aika jees, myös korkeanpaikan kammoisen äitin mielestä :D
Ja Suomihirvihän oli tietysti myös mukana reissussa.

Lisäksi käytiin tottakai itse Machu Picculla. Täytyy sanoa että aivan lumoava paikka oli! Varsinkin kun rauniot ovat niin hyvin säilyneet. Machu Picchuhan löydettiin vasta 1900-luvun alussa, joten se ei jäänyt konkistadorien alle. Moniin turistikohteisiin verrattuna Machu Picchu on kyllä ihan omaa luokkaansa, ei pelkäästään hienojen raunioiden ja upeiden vuoristo näkymien takia, vaan myös siksi kuinka rauhallinen paikka on. Lähellä ei ole isoja teitä tai suuria kaupunkeja, ainoastaan pieni nykyään melko turisti painotteinen pieni kylä. Lisäksi alueelle päästetään vain tietyn verran ihmisiä päivässä, minkä ansiosta sitä voi ihailla aivan omassa rauhassa eikä tarvitse jumittua hirmuisissa ihmisryysissä.







Unohtumaton retki, suosittelen käymään! :D


Parasta Perussa on vieläkin kaikki Qetshuan kieliset paikat :D

Ja tietysti koka karkkia vuoristotautiin!

:)