lauantai 25. heinäkuuta 2015

Arkea ja juhlaa

Päivän espanja: "mi Peru, mi Peru, tiene tres regiones tiene tres regione, costa, sierra y selva..." - lauletaan tätä lasten kanssa... Minun perussa on kolme aluetta, rannikko, vuoristo ja viidakko.. 


Arki rullaillee, host perheessä olen löytänyt oman paikkani ja työpäivät sujuu tutulla rutiinilla. Tosin erinnäisiä juhlia on ollut melko tasaisesti vähintään puolen kuukauden välein, äitienpäivästä lähtien, niin töissä kuin perheessäkin. Äitienpäivä, johtaja nunnan sntymäpäivä, hostsukulaisten syntymäpäiviä, isänpäivää, Pachacamacin turismin päivän juhlaa, ja nyt Perun itsenäisyyspäivä juhlaa.

Monet asiat täällä Pachacamacissa ovat hyvin erilaisia verrattuna elämääni Huanucossa, niin töissä kuin kotonakin. Huanucossa osallistuin kotitäihin ja kävin perheenäidin kanssa lauantaisin markkinoilla, tunsin myös olevani osa tätä pientä perhettä, söimme ruuat yhdessä ja keskustelimme. Pachacamacissa homma on aivan toinen. Perhe on iso ja sukulaisia tulee ja menee, kaikki syövät omina aikoinaan, tosin ruoka/olohuone ei ole koskaan tyhjllään ja televisio on aina päällä. Välillä tunnen itseni täällä pelkäksi vapaamatkustajaksi. Minun ei tarvitse tehdä mitään kotitöitä, jos vain yritänkin pestä omat astiani ruuan jälkeen, joku tulee pysäyttämään minut ja sanoo hoitavansa tiskit. Kukaan ei myöskään seuraa tulemisiani taikka menemisiäni ja huoneeni yläkerrassa on hieman muusta taloudesta eristyksissä. Täytyy sanoa että molemmissa perheissä on omat hyvät ja huonot puolensa eikä toinen ole mielestäni toista parempi ainoastaan vain hyvin erilainen.

Arki töissä on hyvin samanlaista päivästä toiseen ja olenkin tainnut jo aiemmassa postauksessa kuvailla tuon tyypillisen päivän. Pääasiassa olen 2-3 vuotiaiden ryhmässä, mutta välillä olen ollut auttamassa myös 3-4 vuotiaiden ryhmässä. Tuo 2-3 vuotiaiden ryhmäni on kaikkein pienin kaikista päiväkodin neljästä ryhmästä. Yhdeksän lasta käy vakituisesti, minkä lisäksi on neljä lasta jotka saattavat ilmaantua paikalle parikertaa kuukaudessa. Muissa ryhmissä lapsia on päälle 20. Oman ryhmäni lapset olen oppinut tuntemaan melko hyvin ja he ovat myöskin hyvin suloisia varsinkin aamuisin kun tulen paikalle ja kaikki huutavat `Susa´ ja juoksevat halaamaan minua.






Nyt mennään noin puolessavälissä kouluvuotta, joten on aika pitää kahden viikon loma, ja se onkin hyvä aloittaa juhlimalla Perun itsenäistymistä. Viralliset juhlaäivät on 28 ja 29 heinäkuuta ja miten tätä kouluissa juhlitaan on että laitetaan kaikki lapset marssimaan... 28. päivä meidän päiväkoti marssii ympäri Pachacamaccia muiden päiväkotien ja koulujen kanssa ja tätä varten ollaan nyt harjoteltu koko mennyt viikko. No eihän naitä saa ees pysymään suorassa jonossa, joten aika katastrofaalinen idea mun mielestä..


Perjantaina meillä oli juhlat joissa myöskin juhlittiin Perun itsenäisyyspäivää, mutta tällöin juhlittiin Perun eri alueita. 2-vuotiaiden ryhmä oli Sierra-vuoristo, 3-vuotiaat Selva-viidakko, 4-vuotiaat Mar Peruano-Meri ja 5-vuotiaat Costa-rannikko. Lapset pukeutu oman alueensa mukaisesti ja vanhemmat valmisteli alueelle tyypillisä koristeita, tansseja ja ruokia. Lasten puvut tehtiin kierrätys materiaalista ja niiden kanssa käytiin kanssa kävelemässä ympäri katuja.




 Vanhemmat hoiti koristelut ja tää mun ryhmän juttu oli aika säälittävä noiden miden rinnalla, tosin meillä ol myös vain 4 vanhempaa mukana. Mutta mä piirsin laaman :D












1 kommentti:

  1. Hei! Opiskelen Oulun yliopistossa ja tutkin gradussani, kuinka persoonallisuus vaikuttaa kykyyn sopeutua vieraaseen maahan Latinalaisen Amerikan kontekstissa. Olen etsimässä tutkimukseeni henkilöitä, jotka ovat olleet vaihdossa tai vapaaehtoistyössä kyseisellä alueella lähivuosina. Huomasin blogistasi, että sinä olet ollut ja olisinkin erittäin kiitollinen, jos voisit auttaa minua tutkimuksessani!

    Osallistuminen on helppoa, tehtävänä on ainoastaan täyttää netissä oleva kysely sekä siihen sisältyvä persoonallisuustesti. Kyseinen persoonallisuustesti on laadukas ja saat siitä kattavat tulokset heti myös itsellesi! Testi on yhdysvaltalaisen psykologin suunnittelema ja näin ollen englanniksi, joten kohtalainen englanninkielen taito vaaditaan testin onnistumiseksi. Muut tutkimuksen osa-alueet ovat kuitenkin suomeksi.

    Osallistuneiden kesken arvon 100€ lahjakortin joko Finnairille tai Norwegianille, voittajan toiveen mukaisesti. Ilmoitathan piakkoin, mikäli haluat osallistua tutkimukseeni! Terkuin Minne (minne.merikukka@gmail.com)

    VastaaPoista