Uusi työ päiväkodissa

Päivän espanja: Entonces, soplaré y soplaré hasta derribar tu casa = Sitten puhkun ja puhallan talosi kumoon (kirjaimellisesti: Sitten puhallan ja puhallan kunnes talosi kaatuu) 

Viikon löytö: Limasta löytyy ruokakaupasta saksalaista ruisleipää! Eihän se tietenkään sama juttu ole kuin kunnon suomalainen ruisleipä, mutta muistuttaa saaristolaisleipää ja on mukavaa vaihtelua ainaiseen pullamössöön

Kuukauden probleema: Liman alueella kun matkustaa bussilla tulee tietää kadun nimi jossa haluaa jäädä pois, jotta voi varmistaa että bussi menee sinne(busseilla ei ole numeroita vaan niiden kyljessä lukee katujen nimiä mistä ne menee) ja myöskin bussin rahastaja haluaa tietää minne olet matkalla, että maksat oikean summan. Suurin ongelma tässä nyt siis on se että mulla on aivan katastrofaalisen huono nimimuisti...

Paha moka: Menin antamaan pojalla prinsessapalapelin

Tällä hetkellä asustan sitten siis Pachacamacissa Liman eteläpuolella. Paikka on hyvin pieni mutta bussilla pääsee halutessa kätevästi Liman vilskeeseen. Ruuhkasta riippuen vajaassa tunnissa tai päälle tunnissa. Hostperhe on oikein mukava, ainoastaan en ole kylläkään aivan varma siitä ketä kaikki nämä ihmiset ovat joita talossa pyörii enkä oikeastaan ole aivan varma ketkä talossa oikeasti asuvat sillä ja ketkä vain aina ovat täällä :D. Perheen vanhemmat tunnistan samoin kolme heidän lapsistaan, jotka kylläkin ovat kaikki aikuisia. Yhdellä näistä lapsista on omia lapsia, n. 5vuotiaita tyttöjä, jotka myös ovat aina paikalla. Kukaan perheessä ei puhu englantia, joten espanjalla on pitänyt pärjätä. Tämäkin osaksi selittää sen etten kokonaan perhekuviota ymmärrä sillä en kaikkea mitä minulle sanotaan vieläkään tajua. Perheessä on myös kissa nimeltä Mono ja pikkuinenkoira , jolla on suuret silmät, Negrita.

Mono päiväunilla suomihirven kanssa

Viimeiset kaksi viikkoa olen ollut töissä nunnien pitämässä köyhistä oloista tulevista 2-5 vuotiaiden lasten päiväkodissa. Lapset on jaettu iän mukaan neljään ryhmään. 2 vuotiaden ryhmässä on 15 lasta mutta muissa ryhmissä enemmän. Töissä päiväkodissa on neljä nunnaa, neljä muuta naista, joista kolme ovat siinä vuoden pari itseäni vanhempia, sekä minä ja maanantaisin ja tiistaisin saksalainen vapaaehtoinen Anki. Anki on ollut Perussa viime elokuusta lähtien ja teki ennen koko viikon töitä tarhassa. Hän joutui kuitenkin vaihtamaan perhettä Limaan jossa tekee muina päivinä töitä eräällä klinikalla. Tähän asti olen työskennellyt kaksin Madre Annen kanssa 2 vuotiaiden ryhmässä, mikä on ollut aika suuri muutos entiseen työhöni Huanucossa, jossa lapset olivat pääasiassa yli 8 vuotiaita.

Päiväkodissakin lapsilla on koulupuvut

 Suuri muutos, lasten iän lisäksi, on työtehtävät. Huanucossa sain aikalailla vapaat kädet siihen mitä teen lasten kanssa ja vanhemmille lapsille oli helpompi keksiä tekemistä, minkä kaikki ymmärtäisivät. Heikon espanjan takia pystyin oikeastaan vain opettamaan tai auttamaan englannissa ja matematiikassa, mutta suunnitelmissa oli puhua myös hammashygieniasta ja roskaamisesta. Nyt päiväkodissa olen avustajana enkä pysty juuri itse tuomaan ideoita toimintaan, mutta tunnen itseni kylläkin erittäin hyödylleseksi ja tekemistä riittää.

Aamuisin n. 8 aikoihin lähden kävelemään hostperheen luota kohti tarhaa, missä menee n. 20 minuttia, ehkä vähän päälle. Tarkkaa aikaa sille milloin työt alkaa en ole saanut, joten siinä puolen aikoihin koitan olla perillä.

Oikopolkua pitkin

 Sitten tästä läpi ja seuraavasta ohi

Aamu alkaa joko telkkarilla, esim raamattu animaatiolla, palapeleillä, tai leikkimisellä. Heti ekana päivänä menin mokaamaan, kun annoin pojalle disneyprinsessa palapelin. Madre Anne otti huomatessaan sen pojalta pois, sanoi että se on tyttöjen, ja antoi tilalle uuden. Ainoa mitä pystyin hetkellä miettimään oli että mitä väliä ja jukolauta kakara on kaks hyvä että se edes tajuaa mitä tekee, mutta kiltisti pidin suuni kiinni ja yritän opetella talon tavoille.
Seuraavana on työ tunti, jolloin yleensä tehdään mielestäni jotain aivan liian vaativaa kaksi vuotiaille. Sormivärien käyttö pahimpana, joka ei siis ole sellaista että läiskitään väriä paperiin miten tahdotaan, mikä voisi toimiakkin, vaan väritetään tarkkoja kuvioita. Perjaatteessa homma pitää tehdä aina lapsi kerrallaan, mutta silti se on aina yhtä kaaottista.

Mm. tälläinen väritettiin maan päivänä sormiväreillä. Eli väritys tuli hoitaa kädestä pitäen että saadaan tietyt värit omille paikoilleen. Mä annoin muksujen tosin värittää vähän vapaammin, minkä seurauksen mm monet mantereet peittyivät sinisen alle. Näin teoksista tuli oikeastaan aikas taiteellisia uhkaava tulevaisuuden näkymiä.

Toisinaan sitten silputaan paperia tai ja liimataan sitä taikka langan paloja toiselle paperille, tai pyöritellään muovailuvahaa tai sitten väritetään värikynillä. Mutta taas liimataan tai väritetään sitä tiettyä rajattua aluetta ja harvemmin lasten annetaan värittää paljoa yli viivojen, joten taas homma on kädestä pitoa.

Työllä on aina jokin tarkoitus. Nyt ollaan viimeiset kaksi viikkoa opeteltu väriä keltainen, joten työt ovat useinkin keltaisia, mutta välillä saatetaan värittää kuvia myös enkeleistä tai jeesuksesta.

  Koskaan ei vain anneta tyhjää paperia ja nippua värikyniä ja sanota että piirtäkää mitä pystytte tai värittäkää miten tahdotte.

Työtunnin jälkeen syödään eväät, tai siis ensin yritetään tehdä jono joka harvemmin on kauhean ehjä ja mennään pesemään kädet. Sitten kun ollaan päästy takaisin luokkahuoneeseen ja kaikki on istunut, minä yritän muistaa olla alkamatta jakamaan eväitä ennen kun ollaan rukoiltu. Tai siis Madre Anne on rukoillut, lapset vain kuuntelevat ja tekevät perässä ristinmerkin sanoen "Patre, hiijo y spilito tantos aamen". Ruuat syötyä paikka on yksi sotku. Lapset menevät ulkopuolelle leikkimään, Madre menee myös ulkopuolelle katsoakseen lapsia sekä laittaakseen heidän vihkoihinsa kotitehtävän. (Kyllä kaksi vuotiaille tulee kotitehtäviä, se sama työ joka tehtiin aiemmin päivällä tehtäväksi uudelleen. Taka-ajatuksena on että vanhempien olisi pakko puuhastella lastensa kanssa.) Tällä aikaa minä lakaisen lattian ja pyyhin pöydät.

Kun olen valmis menen leikkimään lasten kanssa. Usein lapset leikkivät itsekseen leluilla tai juoksevat pallojen perässä, mutta viime päivinä ollaan leikkitty useaan kertaan isoa pahaa sutta. Minä olen tietenkin iso paha susi ja jahtaan muksuja ympäriinsä. Seinän kohdalla on turvapaikka, jossa pysähdyn aina puhkumaan "talon" nuri ja juoksen mukamas päin seinää heti kun kaikki lapset ovat lähteneet uudestaan karkuun.

Kaikkein parhaita leluja on vain yhdet kappaleet joten monesti leikkihetket menevät mun osaltani siihen että yritän selittää että lelut on kaikille ja niillä pitää vuorotella.

Ennen 12 siirrytään takaisin luokkahuoneeseen ja avataan telkkari. Ja joka päivä alotetaan katsomalla kolme pientä porsasta. Kerran yritin kelata levyn loppupuolelle että tulis eri piirrettyjä vaihteeksi, mutta sen verran kova huuto valitus tuli etten ole uudestaan kokeillut :D Siinä samalla kun naperot tapittavat tvtä harjaan heidän hiukset. Sitten lapsia tullaan yksi kerrallaan hakemaan ja kun viimeinenkin on lähtenyt, lakaisen lattian uudelleen, luuttuan sen ja vien roskat, minkä jälkeen olen vapaa lähtemään.

Terkkuja täältä :)